2Y tyhjäkäyntiongelma

2Y tyhjäkäyntiongelma

ViestiKirjoittaja fs123 » Ma Maalis 2019 11, 17:59

Löytyisiköhän foorumilta 2Y-asiantuntijoita? :) Tuntuu melko heikosti tuosta koneesta löytyvän tietoa.

Eli potilas on tuollainen -89 bensahiluxi 1.8 2Y-koneella. Ostin auton tuossa syksyllä ja pelasi aluksi ihan hyvin. Jossain vaiheessa alkoi tekemään liikennevaloihin pysähtyessä sitä, että kierrokset kävi melko alhaalla, muttei kuitenkaan sammunut. Tämän jälkeen jatkoi tyhjäkäyntiä normaalisti. Talven mittaan tyhjäkäynti sitten huononi tasaisesti ja kovimpien pakkasten aikaan sammui sitten eka kerran valoihin. Lähti kuitenkin normisti käyntiin ja ajo jatkui. Alkoi sitten kuitenkin toistuvasti sammua ja tyhjäkäynti oli muutenkin tosi heikkoa koneen lämmittyä. Nyt ollaan siinä pisteessä, että ei käy ryyppyläpän vähänkään reilummin auettua enää ollenkaan tyhjäkäyntiä. Lisäksi oireena moottorijarruttaessa paukkuminen putkessa. Kierroksilla pelaa normisti ja "vedot" on tallella.

Tähän asti läpikäytyjä asioita, jotka nyt tulee mieleen:

-Imuvuotoja tutkittu: alipaineletkut käyty läpi silmämääräisesti ja ruiskimalla jarrukliineriä joka puolelle. Hieman kostean oloiset kaasarin ja imusarjan väliset tiivisteet ja kaasarin välissä olevat tiivisteet uusittu. Imu- ja pakosarjan tiivistettä en ole vaihtanut kun tuntuu, ettei pultteja saa katkomatta irti. Sinnekin ruiskittu kliineriä reilusti eikä mitään vaikutusta käyntiin.
-Kaasari purettu ja putsattu kaasuttimen puhdistusaineella. Kaikista suuttimista ja kanavista tuntui virtaavan läpi.
-Solenoidi, joka katkaisee bensan tulon testattu ja kokeiltu ilmankin sitä.
-Bensansuodatin vaihdettu, kaasarille tulee puhdasta bensaa ja bensapinta näkyy ikkunasta eli pumppu ainakin kunnossa. Ilmansuodattimellakaan ei merkitystä käyntiin.
-Tulpanjohdot, tulpat, jakajan kansi, pyörijä sekä kärjet uusittu. Kärkiä koitettu myös säädellä suuntaan jos toiseen. Virranjakajan alipainesysteemi tuntui toimivan.
-Venttiilikoneisto ei pidä ääntä ja tosiaan vedot tallella. Koneessa ilmeisesti hydrauliset venttiilinnostajat, en tiedä voiko ne jäädä kantamaan?
-Huohotinletku ei tukossa
-Tyhjäkäyntiruuvin ruuvailu ei vaikuta

Kerran sain pidettyä autoa jotenkin käynnissä suihkimalla kaasarin puhdistusainetta kaasariin. Viittaisi siis kuitenkin bensapuolen vikaan?
Voiko viallinen sytytyspuola aiheuttaa tyhjäkäyntivikaa? Sitä en löytänyt niin en ole uusinut. Kerran kun oli yhden pytyn tulpanhattu irti niin puola löi kipinän toisesta navasta suoraan puolanjohtoon. Normaalia?

Tuntuu että usko loppuu kun ei tahdo järkevää syytä löytyä. Onko mulla jäänyt jotain olennaista huomaamatta? Kiitos jos joku viitsi lukea ja vastata!
fs123
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Maalis 2019 11, 17:24

Re: 2Y tyhjäkäyntiongelma

ViestiKirjoittaja st seitenkaks » Ma Maalis 2019 11, 23:15

Kyllä näitä luetaan! :D Kato vielä jakajasta että keskipakoennakot toimii ja jouset paikoillaan! Alipaine säädin toimii lähinnä taskaasulla ajettaessa esim loiva ylämäki niin pyrkii pitämään vauhdin!
st seitenkaks
 
Viestit: 104
Liittynyt: Pe Maalis 2008 21, 16:19
Paikkakunta: maksniemi

Re: 2Y tyhjäkäyntiongelma

ViestiKirjoittaja J-M Kujala » Ti Maalis 2019 12, 14:14

Luetaan mut vaikee heittää mitään muuta kuin arvauksia, toiselle tuo voi olla ilmiselvä vika jossain mut joku tod näk jää huomaamatta nyt.
Toyota Celica TA-22
Toyota IQ
YarisVerso -02
Ford Mustang GT -05
J-M Kujala
 
Viestit: 752
Liittynyt: To Huhti 2008 24, 18:24
Paikkakunta: Vaasa

Re: 2Y tyhjäkäyntiongelma

ViestiKirjoittaja fs123 » Ke Maalis 2019 13, 16:03

st seitenkaks kirjoitti:Kyllä näitä luetaan! :D Kato vielä jakajasta että keskipakoennakot toimii ja jouset paikoillaan! Alipaine säädin toimii lähinnä taskaasulla ajettaessa esim loiva ylämäki niin pyrkii pitämään vauhdin!


Tsekkasin nyt tuon keskipakosysteemin. Jouset oli paikallaan ja tuntui pelaavan ja liikkuvan niinkuin pitää. Putsasin ja laitoin tipan öljyä. Ei vaikutusta käyntiin. Tuossa virranjakajan akselissa on kyllä pieni välys, mutta lienee normaalia?
Mulla on ideat loppu, niitä otetaan kiitollisena vastaan :)
fs123
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Maalis 2019 11, 17:24

Re: 2Y tyhjäkäyntiongelma

ViestiKirjoittaja Puolituinen » To Maalis 2019 14, 10:17

Kyseisestä koneesta mulla ei ole kyllä mitään käsitystä, mut mielestäni noi oireet kyllä viittaa vahvasti liian laihaan tyhjäkäynti seokseen. Vaikka oletkin hyvin imuvuotoja ettiny ja kaasaria putsannu, ni silti sanoisin et joku imuvuoto jäänyt huomaamatta tai sit kaasarissa on tyhjäkäynti piirissä tukosta. Koneen käydessä kun alat kämmenellä peittämään kaasarin imuaukkoa ni jos käynti paranee, ni silloon siin ei oikein vaihtoehtoja ole kuin imuvuoto tai kaasari tukossa.
Toyota Starlet KP62 1,4l 4K-E -81
Toyota Corolla KE70 1,6l 4A-GTE -84
Avatar
Puolituinen
Kultajäsen
 
Viestit: 706
Liittynyt: Ke Elo 2010 25, 11:49
Paikkakunta: Lohja

Re: 2Y tyhjäkäyntiongelma

ViestiKirjoittaja fs123 » To Maalis 2019 14, 19:22

Joo, niin itsekin pähkäilin. Testailin tuossa ja sain kyllä vaivoin pysymään tyhjäkäynnillä kun kaasarin kurkun peitti melkein kokonaan. Samoin jos ryyppyläpän kääntää käsin miltein kiinni ja starttaa lämpimänä niin pysyy käynnissä.

Tuo imu/pakosarjan tiiviste jäi itseäni häiritsemään. Suihkin sen muttereihin noin viikko sitten crc:tä ja kun tiivistekin oli valmiina niin ajattelin kokeilla vaihtamista. Muttereihin ensin vähän koputtelua ja sit varovasti käännellen kaikki lähtikin ehjänä auki. Olin jo toiveikas uudella tiivisteellä kun tuntui, että käy niin pehmeän nätisti tyhjäkäyntiä. Mutta ei, koneen lämmettyä sammui taas ja ei kestä käynnissä. Ei siis ollut vika siinäkään :evil: Missä se mahdollinen imuvuoto voisi enää olla? Jostain luin, että kaasarin läppien akseleissa voisi olla väljää ja imeä ilmaa sieltä. Onko tämä mahdollista ja miten sen voisi testata?

Tosin, youtubessa on video samalla tekniikalla olevasta hiluxista, joka käy tyhjäkäyntiä, vaikka kaasarin pultit on niin löysällä, että sen saa nostettua liki kahteen osaan :D Jotenkin epäilyttää, että ihan minimaalinen imuvuoto saisi aikaan näin totaalisen tyhjäkäynnin puuttumisen...

Täytynee käyttää tuo kaasari vielä kerran auki ja putsata tai käyttää vaikka uä-pesurissa niin saa varmuuden puhtaudesta.
fs123
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Maalis 2019 11, 17:24

Re: 2Y tyhjäkäyntiongelma

ViestiKirjoittaja KOIKKA » Pe Maalis 2019 15, 17:34

Heitetään ny tämmönen, ettei jarrutehostajalle menevä letku vuotais.. :roll:
Corolla KE-20 -76 kesäkäyttö
Starlet KP-61 -84 ympärivuotiseen käyttöön
Avatar
KOIKKA
Kultajäsen
 
Viestit: 310
Liittynyt: To Syys 2009 10, 21:41
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: 2Y tyhjäkäyntiongelma

ViestiKirjoittaja fs123 » Su Maalis 2019 17, 17:29

Nappasin tehostimen letkun irti ja tukin sormella sen nipan. Ei vaikutusta. Lisäksi suihkin kliineriä sinne nipan juureen eikä vaikutusta. Sama testi tehty myös huohottimen letkulle.
fs123
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Maalis 2019 11, 17:24

Re: 2Y tyhjäkäyntiongelma

ViestiKirjoittaja fs123 » Ti Maalis 2019 19, 18:39

Noniin, purin kaasuttimen vielä kerran osiin ja puhaltelin paineilmalla joka paikan huolellisesti läpi. Tämän jälkeen alkoikin jo pysymään käynnissä, tosin heikosti. Säätelin tyhjäkäyntiruuvia ja toista ruuvia (throttle adjusting?) ja sainkin tyhjäkäynnin jo kelvolliseksi. Nyt ainakin toistaiseksi tuntuisi pelaavan. Eli ilmeisesti syy oli roska kaasarissa ja oisko tuo toinen ruuvi pyörinyt sitten itsekseen tai sitten sitä on säädetty kun kanava ollut jo osittain tukossa...

Katsellaan kuinka kauan käynti kestää hyvänä :)

Kiitos kaikille vinkkejä antaneille!
fs123
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Maalis 2019 11, 17:24


Paluu Moottori- ja voimansiirto

Paikallaolijat

Rekisteröityneet käyttäjät: Google [Bot]